Janne Petteri Hyvönen on nimi, joka on jäänyt pysyvästi suomalaisen rikoshistorian synkimmälle sivulle. Hänen osallisuutensa kahteen poikkeuksellisen raakaan henkirikokseen yhdessä Virpi Buttin kanssa vuosina 2002 ja 2003 herätti laajaa kauhistusta ja keskustelua ympäri Suomen. Tapaukset tunnetaan yleisesti ”paloittelumurhina”, ja ne järkyttivät sekä rikostutkijoita että kansalaisia vuosikymmeniksi eteenpäin.
Tässä artikkelissa perehdytään tarkemmin siihen, kuka Janne Hyvönen on, mitä rikoksia hän teki ja mitä tapahtui hänen vapautumisensa jälkeen.
Ensimmäinen paloittelumurha
Toukokuisena yönä vuonna 2002 Janne Hyvönen ja Virpi Butt viettivät iltaa yhdessä ohjelmoija Kari Pekka Anttosen kanssa Tampereella. Kolmikko siirtyi lopulta Buttin asuntoon, jossa tapahtumat saivat traagisen käänteen. Aamuyöllä Hyvönen surmasi Anttosen puukottamalla tätä selkään ja irrottamalla uhrin pään. Tämän jälkeen ruumis paloiteltiin yhdessä Buttin kanssa.
Hyvönen kertoi oikeudessa leikanneensa Anttosen jalat, maustaneensa ne ja paistaneensa uunissa, minkä jälkeen hän söi osia ruumiista. Butt ei osallistunut kannibalismiin, mutta tarjosi tuttavalleen lihaa, väittäen sen olevan kyljyksiä.
Ruumiinosat piilotettiin eri puolille Tamperetta, ja vasta myöhemmin poliisi sai tapauksen jäljille. Julkisuudessa puhuttiin avoimesti kannibalismista, mikä teki tapauksesta entistä groteskimman.
Toinen paloittelumurha
Vain vuotta myöhemmin, juhannuksena 2003, Virpi Butt surmasi toisen miehen – Arto Malisen – Pirkkalassa. Butt ja Malinen viettivät aikaa yhdessä, kunnes riita johti siihen, että Butt puukotti uhria useita kertoja. Tämän jälkeen hän soitti Hyvöselle, joka tuli paikalle ja auttoi ruumiin paloittelussa ja hävittämisessä.
Tällä kertaa ruumiinosat sijoitettiin roskalaatikoihin Nokialla. Tämä teko osoitti sen, ettei kyseessä ollut yksittäinen impulsiivinen rikos, vaan että molemmat osalliset olivat valmiita toistamaan vastaavia tekoja.
Oikeudenkäynnit ja tuomiot
Turun hovioikeus käsitteli molemmat tapaukset, ja sekä Hyvönen että Butt tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Molempien mielentilat arvioitiin normaaliksi, eli he olivat täydessä ymmärryksessä tekohetkellä.
Oikeudenkäynti herätti runsaasti medianäkyvyyttä, erityisesti Hyvösen omien kertomusten ja mahdollisten kannibalismiepisodien vuoksi. Kyseessä oli yksi Suomen oikeushistorian puhutuimmista tapauksista.
Vapautuminen ja uusi rikos
Hyvönen vapautui ehdonalaiseen vapauteen maaliskuussa 2019, oltuaan vangittuna lähes 16 vuotta. Vapautumisensa jälkeen hän palasi julkisuuteen negatiivisessa valossa – vain puoli vuotta myöhemmin hän jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta Tampereella.
Hän sai aluksi ehdollisen tuomion, mutta hovioikeus kovensi tuomiota ja määräsi rangaistuksen ehdottomana suoritettavaksi, vedoten hänen aiempaan rikoshistoriaansa.
Virpi Buttin elämä ja kuolema
Butt vapautui ehdonalaiseen vapauteen joulukuussa 2018. Vankilan arvioiden mukaan hänen riskinsä uusintarikoksiin – erityisesti väkivaltaisiin tekoihin – oli korkea. Vuonna 2021 suomalaisessa mediassa uutisoitiin, että Virpi Butt oli menehtynyt Ghanassa.
Hänen elämänsä viimeiset vuodet kuluivat Suomen ulkopuolella, mutta hänen nimensä jää pysyvästi suomalaisten rikosmuistiin.
Miksi Janne Hyvösen tapaus puhuttaa edelleen?
Hyvösen osallisuus kahteen brutaaliin murhaan ja hänen avoimuutensa kannibalismista teki tapauksesta poikkeuksellisen. Harvoin Suomessa kohdataan tällaisia rikoksia, joissa raakuus, rituaalimaisuus ja ruumiin häpäisy yhdistyvät näin järkyttävällä tavalla.
Myös se, että rikosten tekijät – ainakin toinen heistä – vapautui ja syyllistyi nopeasti uuteen rikokseen, herätti keskustelua Suomen oikeusjärjestelmän toimivuudesta ja siitä, miten vakaviin rikoksiin syyllistyneitä tulisi valvoa vapautumisen jälkeen.
Yhteenveto
Janne Hyvönen edustaa rikollisuuden ääripäätä Suomessa. Hänen tekonsa eivät olleet pelkkiä surmatöitä – ne olivat systemaattisia, sadistisia ja yhteiskunnallisesti traumatisoivia. Hänen tarinansa toimii esimerkkinä siitä, miten pienistä valinnoista voi kasvaa suuria tragedioita ja miten tärkeää on seurata vakaviin rikoksiin syyllistyneiden elämää myös vapautumisen jälkeen.
